![]() |
|||
| SUOMALAISEN MUSIIKIN OSUUSKUNTA SMOK HISTORIIKKI KATSAUS MENNEESEEN Suomalaisen Musiikin Osuuskunta SMOK on musiikin ammattilaisten syksyllä 1997 perustama osuuskunta, joka verkottaa riippumattomat musiikintuottajat, tuotantoyhtiöt, musiikintekijät, säveltäjät sanoittajat, sovittajat, artistit ja muut alalla toimivat, yhdeksi kokonaisuudeksi. SMOKin tavoitteena on edistää ja kehittää jäsenistönsä elinkeinoa, kohottaen samalla suomalaisen musiikin tekijöiden ja esittäjien sekä koko viihdealan arvostusta. Lisäksi tavoitteena on tuoda alalle uusia kykyjä tarjoamalla heille yhteistyökumppaneiksi valmiin alan ammattilaisista muodostuvan jäsenverkoston. Esiintyvien artistien ja bändien lisäksi SMOKin tavoitteena ja lähtökohtana on kouluttaa ja työllistää viihdeteollisuuden palveluihin avainhenkilöstöä yrittäjiksi sekä yrityksien palvelukseen esim. promootio-, markkinointi-, manageri-, myyntipäällikkö- ja tuotantoapulaisen tehtäviin. SMOKin toiminnan painopisteenä on alusta lähtien ollut uuden median hyödyntäminen ja uusien palvelupakettien suunnittelu ja kehittäminen alan johtavien yrityksien kanssa. SMOK solmi yhteistyösopimuksen Soneran kanssa 8.4.1998 (silloisen Telen kanssa) Telegalleriassa, Helsingissä. Yhteistyösopimus loi SMOKille hyvät puitteet kehittää erilaisia alan pilottiprojekteja yhteistyössä Soneran ja Teoston kanssa. SMOKin julkistamistilaisuus pidettiin 25.5.1998 Ravintola Kermassa, Helsingissä. Koko tilaisuus lähetettiin kahden tunnin mittaisena livekonserttina netissä yhteistyössä Soneran kanssa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Raul Wikström ja toimitusjohtajaksi Bianca Morales. Osuuskunnan kotipaikka on Helsinki. KATSAUS NYKYPÄIVÄÄN SMOK on nykyisessä muodossaan ns. musiikkibisneksen palvelutalo, joka tarjoaa ammattitaitoisen business-to-business verkoston jäsenetuhintaan niin musiikin uusille kyvyille kun jo alalla toimiville. SMOKin palveluita myydään ja tarjotaan myös jäsenistön ulkopuolelle. SMOK on panostanut uuden median mahdollisuuksiin helpottaen artistien/orkestereiden ja tuotteiden tiedottamis-, markkinointi- ja jakeluongelmia. SMOKin jäsenet saavat heti käyttöönsä oman SMOK-kotisivun. SMOK näkyy, markkinoi ja tiedottaa omasta toiminnastaan omien webbi-sivujensa lisäksi (www.smok.com), erilaisten musiikkitapahtumien, suoramarkkinoinnin, median sekä jäsentensä avulla. Sen päämääränä on hankkia lisää jäseniä jo alalla toimivista musiikkibisneksen ammattilaisista sekä tehdä uusista tulokkaista ammattilaisia. SMOK on tuottanut koulutussisällön "Viihdealan avainhenkilöstö-koulutukseen" Omnian aikuisopistossa, Espoossa vuodesta 1999 (aiemmin nimeltä Espoon palvelualojen oppilaitos ESPA). Parhaillaan on käynnissä jo kahdestoista VIPA-kurssi Espoossa. SMOKilla on yhteensä 15 jäsenyritystä.
2. Busola Oy (Mikko Alatalon ohjelma- ja musiikintuotantoyritys) 3. Crepperie Oy (ohjelmatuotanto ja catering yritys: pääsääntöisesti yrityksille tuotettavat elämys ja erikoisteemaohjelmat joka lähtöön) 4. MORE Business Services Oy (markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän konsultointia ja alan koulutusta tuottava yritys) 5. Ohjelmatoimisto Extra Viihde Oy (ohjelmatoimisto, joka kuuluu Suomen suurimpiin ohjelmatoimistoihin) 6. GNT Finland Oy/Hot One (perinteinen musiikinjakelu yritys, yli 1.200 "Hot One"-myyntipistettä ympäri Suomea 7. Grafiscreen Oy (Mainos- ja webbisuunnittelutoimisto) 8. Helsingin Juhlamusiikkipalvelu Oy (ohjelmatoimisto, keskittynyt klassiseen musiikkiin sekä erikoishjelmiin) 9. Jormas Records Oy (musiikin tuotantoyritys, Orkesteri: Jormas) 11. PTPromotion (Artisti-, tuote- ja tapahtumatiedotus, PR- ja manageritoiminta ja alan koulutus) 12. Reetu Records Oy (musiikintuotantoyritys, jolla oma äänitysstudio, pääartisti: Frederik) 13. Salon Katjamariateam Oy (Parturi- ja kampaamopalvelut, stailaus, meikit ja maskeeraukset etc.) SMOKin hallituksen jäsenet 2010-2011:
KATSAUS TULEVAISUUTEEN SMOKin tavoitteena on kehittää jo olemassa olevia palveluita sekä kehittää viihdealan koulutuspalveluita. SMOKin muita tulevaisuudenhaasteita on julkaista ja tuottaa äänitteitä ja kuvatallenteita, perustaa oma levymerkki, harjoittaa ohjelmien myyntiä, vientiä ja tuontia, tuottaa konsertteja, televisio-, radio- ja showohjelmia, harjoittaa musiikinkustannustoimintaa, etsiä uusia kykyjä sekä antaa artisteille esiintymis- ja businesskoulutusta, markkinoida heitä ja hoitaa heidän promootio-asioitaan, perustaa nettiin artistipankki ja business-to-business verkosto. SMOKin perimmäisenä tavoitteena on olla mukana kehittämässä koko viihde-elinkeinoketjun markkinoita ja kentän koulutusta yhteistyössä muiden yrityksien, alan järjestöjen ja oppilaitosten kanssa, edistäen Suomalaisen musiikin tekijöiden, esittäjien ja yrittäjien elinkeinoa ja tasoa. KONTAKTITIEDOT:
|
|||
|
|
|
![]() |
© SMOK - Suomalaisen Musiikin Osuuskunta info@smok.com Toteutti GrafiScreen Oy 1998-2001 |